Terveys

Vahvista motivaatiota
treenien seurannalla

Etene kohti treenitavoitteita seuraamalla edistymistäsi.

Jos olet yksi niistä monista, jotka asettivat liikuntaan keskittyviä uuden vuoden tavoitteita, olet varmasti kuullut aktiivisuusmittareiden olevan hyvä tapa seurata tavoitteissa pysymistä. Vaikka edistymistä seuraisi ja muistutuksiin reagoisi kuinka innokkaasti tahansa, eteen tulee vääjäämättä myös päiviä, jolloin treeni jää väliin. Se voi lannistaa ja ahdistaa.

Hyviä uutisia: aktiivisuuden seurantalaitteita voi käyttää monin eri tavoin, niin että niiden avulla löytyy täydellinen tasapaino itsensä tarkkailun ja itsemyötätunnon välillä. Tässä muutama esimerkki siitä.

Määrittele henkilökohtaiset tavoitteesi uudelleen

Mieti ennemminkin sisäisiä kuin ulkoisia tekijöitä tunnistaaksesi kuntoilutavoitteidesi taustalla olevat syyt ja se, miksi ne ovat sinulle tärkeitä. Jos haluat esimerkiksi pudottaa painoa, pyri katsomaan kehonkuvaan liittyviä sosiaalisia standardeja syvemmälle ja keskittymään siihen, millä on elämässäsi eniten merkitystä. Se voi olla vaikkapa myönteisen suhteen kehittäminen kehoosi, stressin lievittäminen tai mahdollisuus käydä juoksulenkillä tai ryhmäliikuntatunnilla kavereiden kanssa. Pohtimalla syvempiä motiivejasi alat nähdä numerot uudessa valossa ja suhtautua tavoitteiden saavuttamiseen vivahteikkaammin kuin pelkällä onnistuin vs. epäonnistuin -mentaliteetilla.

Etsi mieluisa treenimuoto

Etkö pidä leuanvedoista tai sprintistä juoksulenkin viimeisellä kilometrillä? Koetko, että on pakko tehdä kaksikymmentä punnerrusta sellaisinakin päivinä, jolloin olo ei ole paras mahdollinen? Usein treeniä ohjaavat niihin kohdistuvat odotukset ja se, mitä meidän mielestämme pitäisi tehdä, eikä se, mitä haluamme tehdä. Samsung Health -sovellus -sovelluksessa voit kokeilla erilaisia kuntoiluohjelmia löytääksesi sellaisen, mistä todella nautit.¹ Antauduitpa venyttelylle, potkunyrkkeilylle tai pyöräilylle, voit seurata treenejä Galaxy Watch4 -sovelluksella ja edetä kohti tavoitteita.

Seuraa onnistumisia
Seuraa treenejä automaattisesti Galaxy Watch4 -kellolla Samsung Health -sovelluksen avulla tai hyödynnä virtuaalisen juoksuvalmentajan palaute – ja iloitse jokaisesta askeleesta.

Vältä uupuminen SMART-tavoitteilla

Tavoitteiden saavuttaminen – kuntoilussa tai muuten – on usein vaikeaa siksi, etteivät tavoitteet ole tarpeeksi tarkkoja.

Aseta SMART-tavoitteita. SMART tarkoittaa tarkkaa (”specific”), mitattavaa (”measurable”), saavutettavaa (”attainable”), relevanttia (”relevant”) ja aikataulutettua (”timely”). Tämä todistetusti toimiva menetelmä auttaa asettamaan selkeän tavoitteen ja priorisoimaan askeleet sitä kohti. Jos esimerkiksi haluat olla terveempi, voit asettaa SMART-tavoitteen seuraavasti.

Specifikt: Valitse yksi tapa, jonka avulla pääset lähemmäs tavoitetta – esimerkiksi liikunnan harrastaminen säännöllisemmin.

Mätbart: Tee tavoitteesta numeerinen asettamalla tavoiteluku, joka auttaa toiminnan suuntaamisessa. Tavoitteena voi olla vaikkapa juosta kahdeksan kilometriä viikossa.

Uppnåeligt: Tarkenna kokonaiskuvaa ja mieti realistisia tapoja saavuttaa tavoitteesi. Voit esimerkiksi asettaa pienempiä tavoitteita (kuten muutaman kilometrin juokseminen kahtena päivänä viikossa) ja edetä näin kohti suurempaa kokonaistavoitetta.

Relevant: Mieti, mikä sinua motivoi. Ehkä haluat parantaa kestävyyskuntoasi, jotta pystyt juoksemaan kymmenen kilometriä kavereidesi kanssa.

Tidsbestämt: Aseta määräaika, jotta motivoidut tarttumaan toimeen. Muista kuitenkin olla realistinen ja rehellinen itsellesi. On myös tärkeää pitää mielessä, että tavoitteet saattavat muuttua, ja se on OK. Voit päivittää niitä milloin tahansa.

Hyödynnä tilivelvollisuus kavereiden kanssa

Treenamisessa kavereiden kanssa on monia etuja. Ensinnäkin toisten seura motivoi ja tuo tilivelvollisuuden tunnun – ja tietenkin leikkimielinen kilpailu voi myös tuoda hauskaa vaihtelua treenirutiiniin. Samsung Health -sovelluksen Yhdessä-ominaisuuden² avulla voit luoda voit luoda oman treeniporukan ja tiimihaasteita, joissa sinä ja kaverisi yritätte saavuttaa tietyn askelmäärän ja kilpailette toisianne vastaan ryhmissä. Voit edetä harjoittelussa ja saavuttaa uusia merkkipaaluja myös osallistumalla Samsung Health -sovelluksen maailmanlaajuisiin kuukausihaasteisiin.

Suo itsellesi rennompia päiviä
(se on sallittua)

On epärealistista kuvitella, ettei treeni jäisi koskaan väliin töiden, opintojen ja muiden velvollisuuksien keskellä. Siksi on tärkeää antaa itselleen lupa sammuttaa aktiivisuusmittari ja pitää taukoa ilmoitusten seuraamisesta. Jos tiedät, ettet aio kävellä, treenata tai edes liikkua paljon (vaikkapa tenttiin päntätessäsi tai ollessasi sairas), ota Galaxy Watch4 -kellon ohjelmoidut ilmoitukset pois käytöstä, jotta et saa muistutuksia kävelemisestä, seisomaan nousemisesta tai treenaamisesta. Näin voit keskittyä siihen, mitä pitää sillä hetkellä priorisoida: hyvinvointiisi.

Ole läsnä
Lepopäivä on hyvä tilaisuus kuulostella omaa itseäsi – silloin voit kokeilla vaikkapa Samsung Health -sovelluksen opastettua meditaatiota¹.

Kalenteroi myös lepopäiviä

”Ohjelmoimattomien” päivien lisäksi palkitsevaa ja motivoivaa voi olla lepopäivien merkitseminen kalenteriin etukäteen – vähän niin kuin odottaisi lomaa tai mukavaa tapahtumaa. Suhtaudu lepopäiviin treenin välttämättömänä osana, jonka avulla keho pääsee palautumaan kovasta työstä. Sinetöi lepopäivä varaamalla se kalenterista Samsung Galaxy -laitteella ja asettamalla muistutus, jotta voit suunnitella elämääsi.

  • ¹Tietyt Samsung Healthin kolmannen osapuolten sisällöt voivat edellyttää tilausmaksua.
  • ²Edellyttää sisäänkirjautumista Samsung Account -tilille ja tietoverkkoyhteyttä (Wi-Fi tai tietoverkko).

Uudista rutiinisi

Lähesty treenitavoitteitasi uusin tavoin Galaxy Watch4 -kellon ja Samsung Health -sovelluksen avulla ja saavuta tavoitteesi – hauskalla ja voimaannuttavalla tavalla.

Lue nämä tarinat seuraavaksi