Valokuvaus

Ei suodatinta: Uusi tiede, joka muuttaa selfiesi

Johtava tekniikka, joka muuttaa valokuvauksen tulevaisuuden

Voitko kuvitella, että ensimmäinen kamerapuhelin tuli markkinoille jo 20 vuotta sitten? Siihen aikaan sisäänrakennettu 110 000 pikselin kamera ja 256 värin näyttö olivat jotain äärimmäisen futuristista. Kukapa olisi arvannut, että täplikkäältä tietokonegrafiikalta näyttävien rakeisten kuvien tuolla puolen olisi elämää? Kun pikakelataan vuoteen 2019, Galaxy A Series -puhelinten kaltaiset puhelimet on varustettu futuristisilla QLED-näytöillä ja ne ottavat 12 miljoonan pikselin valokuvia – kuvia, jotka ovat lähes yhtä hyviä kuin ammattimaisella kameralla otetut.

”Tämänkaltaiset edistysaskeleet merkitsevät, ettei tulevaisuudessa tule olemaan mitään nk. puhdasta valokuvausta”, toteaa Stanfordin yliopiston tietojenkäsittelyopin emeritusprofessori Mark Levoy. ”Kaikki tulee olemaan yhdistelmää, tulkintaa, parannusta tai muunnelmaa – jonka alullepanija on joko valokuvaaja tai itse kamera”, hän sanoo.

”Tulevaisuudessa kamera tulee itse asiassa olemaan enemmänkin sovellus kuin laite”, toteaa Columbian yliopiston entinen luennoitsija ja ammattivalokuvaaja Taylor Davidson. ”Se tulee myös kokoamaan dataa monista eri antureista ja yhdistämään sen visuaaliseen tietoon, niin että lopputuloksena on uudentyyppinen valokuva.”

Kuulostaako kiehtovalta? Tämä on vain teräväpiirtoisen jäävuoren huippu, ja Galaxy S10+ ja A-sarja ovat osa sitä vallankumousta, jotka kehittävät älypuhelin-selfieitäsi entisestään.

Bokeh ja pimeä yö

Galaxy S10+ -puhelimessa on erittäin kehittynyt asetus nimeltä bokeh, jonka avulla yksityiskohdat välittyvät muotokuvistasi erittäin hyvin. Bokehia käytettäessä kamera fokusoi automaattisesti näkymän olennaisimpaan kohteeseen, niin että fokuksen ulkopuolisista elementeistä tulee automaattisesti epäteräviä. Sitä ei pysty tekemään perinteisen kameran sulkijan aukolla, vaan se edellyttää kuvan kehittynyttä tietojenkäsittelyä sen ottamisen jälkeen.

S10+-puhelimessa on myös Dual Aperture -tila, jonka avulla yksityiskohdat välittyvät kuvistasi erittäin hyvin silloinkin, kun valoa on vähemmän kuin päivällä. Tämä on mahdollista kehittyneen koneoppimisen ansiosta: puhelimen prosessointiyksikkö hyödyntää tekoälyä ja dataa oppiakseen suorittamaan uusia tehtäviä sen sijaan, että sille annettaisiin yksilöityjä ohjeita. Tämän prosessin ansiosta S10+-puhelimen kamerat pystyvät vaihtamaan kahden erikokoisen sulkijan aukon välillä valon mukaan ja yhdistämään useita erilaisia kuvia yhdeksi.

3D-sensoreita ja koneoppimista

Galaxy S10+- ja A-sarjoissa käytetään 3D-sensoreita ja koneoppimista. Tämän ansiosta tietyt Instagram- ja Snapchat-suodattimet voivat muokata kasvoistasi 3D-mallin. Aivan pian koneoppiminen on niin kehittynyttä, että sen avulla pystytään luomaan koko kuva 3D:nä.

Vaikka tämä onkin vasta hypoteesiasteella, älypuhelinten kyky havainnoida ja ymmärtää maailmaa ilman 3D-sensorien apua on jännittävä mahdollisuus. Tämä kehitys vaatii sitä, että laitteet käyttävät algoritmien avulla vanhojen valokuvien tietoja ohjaamaan tulevaa oppimistaan.

Pyörivät kamerat ja objektiivi, jonka leveys vastaa silmän näkökenttää

Galaxy A80:ssä on vallankumouksellinen kamera, joka pystyy pyörimään 180 astetta täydellisen selfien ottamiseksi ja vangitsemaan maisemakuvia ultralaajakulmalla.

Galaxy A80:ssä on kolmoiskamera, joka sisältää 48 megapikselin pääkameran, 8 megapikselin ultralaajakulmasensorin ja 5 megapikselin 3D-syvyyssensorin. Kaikki nämä pystyvät pyörimään 180 astetta yhden älykkäästi suunnitellun moottorin ansiosta. Se merkitsee, että saat saman upean kuvanlaadun riippumatta siitä, otatko selfieitä, soitatko videopuheluita vai suuntaatko kameran ulospäin ottaaksesi panoraamakuvia.

Kamerassa on myös 123-asteisella näkökentällä varustettu ultralaajakulmaobjektiivi, joka vastaa ihmissilmän näkökenttää, ja näkymän optimoija, joka pystyy tunnistamaan ja käsittelemään jopa 30 erilaista miljöötä. Sen ansiosta saat kuviisi täydellisen kehystyksen riippumatta siitä, millaisessa tilanteessa olet.

Korjaa vääristyneen näkymän kulmaa muuttamalla

Kamerat oppivat muuttamaan kuvan perspektiiviä parantaakseen sitä – tässä käytetty prosessi on nimeltään tilt-shifting. Tilt-shift-kameroissa on kääntyvä objektiivi kompensoimassa sitä, mihin kuvaaja kameran kanssa asettuu. Jos siis istuudut ja katsot ylös, se korjaa kuvan automaattisesti sen sijasta, että tuottaisi vääristyneen kuvan.

Älypuhelimien kameroiden objektiivit ovat nykytoiminnossaan liian pieniä korvaamaan suuremmat ammattivalokuvaajien käyttämät objektiivit, mutta jos tämä prosessi pystytään tekemään täydellisesti, näemme pian puhelimillamme valokuvia, jotka ovat yhtä hyviä kuin ammattimaisilla digitaalisilla peilirefleksi- eli järjestelmäkameroilla otetut kuvat.

Galaxy A80 -älypuhelimen avulla saat esimakua tulevaisuudesta jo tänään

Ota Galaxy A80:lla kuvia, jotka kattavat koko ihmisen näkökentän.

Lue nämä artikkelit nyt